keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Aivot narikassa

Iso osa ajattelustamme muodostuu erilaisista uskomuksista, arvostuksista ja olettamuksista. Ajattelumme kehittymiseen vaikuttavat vahvasti kasvatus, koulutus sekä muu sosiaalinen kasvuympäristömme. Erilaisista elämänpoluista johtuen käsityksemme ja ymmärryksemme asioista eroavat toisistaan. Tämän seurauksena meillä on mielipide-eroja, jotka näkyvät nyky-yhteiskunnassa yhä vahvemmin.

Miksi kaksi ihmistä on niin vahvasti eri mieltä samasta asiasta ja miksi ajattelun laajentaminen on niin vaikeaa? Keskeinen selittävä tekijä löytyy ihmisen aivoista. Niin mainio elin kuin aivot ovatkin, toimivat ne myös kehittymisen jarruna. Ihmisen aivot ovat luonnostaan laiskat sekä mukavuudenhaluiset ja ovat siksi taitavat väistämään kehitystä.


Aivomme palkitsevat meidät dopamiiniruiskeella toimiessamme mukavuusalueella ja alkavat pinnistellä vastaan, kun haluamme laajentaa ajatteluamme. Aivomme siis kannustavat meitä toimimaan uskomuksiemme mukaan ja ovat valmiita omaksumaan asioita, jotka ne ovat jo hyväksyneet. Meidän on helpompi keskustella samaa mieltä olevien ihmisten kanssa ja lukea omaa ajatteluamme vahvistavia kirjoituksia.

Tämä on sinällään hyvin ymmärrettävää. Omat ajatuksemme tuntuvat perustelluilta ja  aivomme pyrkivät tukemaan ajattelumme oikeellisuutta. Samanaikaisesti tämä kuitenkin kaventaa ajatteluamme.  Mikäli emme kykene altistamaan aivojamme epämiellyttäville ja vieraille asioille, emme myöskään kykene laajentamaan maailmankuvaamme ja ymmärrystämme.

Professori ja ajattelija Alf Rehn kehottaa laatimaan listan kaikista sinua ällöttävistä asioista ja havahtumaan, mikä kaikki rajoittaa ajatteluasi. Tutkimusten mukaan osa aivotoiminnastasi sulkeutuu ja ajattelusi rajoittuu, kun asia tuntuu epämiellyttävältä. Kohtaamalla epämiellyttävät asiat ja pyrkimällä ymmärtämään niitä, voimme aidosti kehittyä ja ymmärtää toisiamme paremmin.

On tunnettu tosiasia, että ihminen käyttää ajattelun potentiaalistaan vain murto-osan. On valitettavaa, että usein kehittymiseen vaaditaan ääriolosuhteet, jolloin ihminen on pakotettu pinnistelemään ja hyödyntämään ajattelupotentiaaliaan. Elämän vastoinkäymiset, pienet tai suuret, tuntuvat epämiellyttäviltä, mutta kasvattavat usein ihmistä.

Ajattelun avartaminen parantaa ihmisen hyvinvointia ja ihmisten välisen yhteistyön edellytyksiä. Yrityksille se tarjoaa mahdollisuuden uusien ja luovien ideoiden synnyttämiseen. Aivot on mahdollista pitää joustavina ja luovina. Aivan kuten maratonin juoksuharjoitteluun, ei aivojenkaan kehittämiseen riitä hetkittäinen panostus, vaan harjoittelusta tulee tehdä säännöllistä. Harjoittelu tuntuu välillä epämiellyttävältä, mutta kehittyminen ja tulokset palkitsevat.















Olli Paavola
Partner, Liikkeenjohdon konsultti 
Talentree Oy
Executive MBA –opiskelija
Menestyksen Strategiat  -ohjelman 2015-2016 osallistuja

1 kommentti: