tiistai 1. syyskuuta 2015

Miten tunnistaa strateginen kasvuidea? 3 pointtia kokeneilta johtajilta.



Massiivinen ennakkosuunnittelu on out ja pilotointi on in.
Uudet ideat olisi saatava nopeaan asiakastestiin. Monessa isossakin yrityksessä oli käytössä roadmap-tyyppinen ajattelu jossa kokeillaan paljon pienillä panoksilla ja opitaan nopeasti.


Minulla oli ilo kevään ja alkukesän aikana keskustella 23 johtajan kanssa strategisesta johtamisesta. Haastattelemani henkilöt työskentelivät johtajina tai päälliköinä lukuisilla toimialoilla eri puolella Suomea, monen kokoisissa organisaatioissa. Jututettavien porukka ei valikoitunut sattumalta. 

Kaikki heistä olivat suorittaneet Jyväskylän yliopiston Executive MBA-ohjelman ja vieläpä niin, että he olivat EMBA-lopputöissään valinneet aiheekseen strategisen ajattelun ja oman liiketoiminnan kehittämisen. Aikamoisia asiantuntijoita ja kokeneita käytännön tekijöitä siis.

Yhtenä teemana haastatteluissa oli strateginen ajattelu. Eräs kysymys, jonka heille esitin kuului näin: mistä tietää, että jollakin uudella idealla tai suunnitelmalla voi olla strategista merkitystä? Lyhyt vastaus on, että eihän sitä tulevaisuutta oikein voi varmasti tietää. Mutta kun aiheeseen pureuduttiin hieman syvemmin, muutama tämän ajan ilmiöihin kiinnittyvä pointti nousi esiin. Ilmiöiden kautta pyrittiin arvioimaan ideoiden bisnesmerkittävyyttä:

1) Aito asiakaslähtöisyys

Havaitsimme, että tässä ajassa hiljaiset signaalit tuntuvat nousevan yhä nopeammin merkittäviksi trendeiksi. Asiakkaiden aito kuuntelu ja ymmärtäminen on entistä tärkeämpää. Aina on parempi, jos idea on peräisin suoraan asiakkaalta. Vastaako idea siihen isoon kuvaan, mitä asiakkaiden maailmassa tuntuisi tapahtuvan?

2) Monipuolinen vuorovaikutus

Yhdessä keskustelu oli keskeinen ideoiden testaamisen ja oman ymmärryksen syventämisen keino. Maailma on nykyisin niin monimutkainen, että kaikki strategisen idean toteuttamiseen tarvittava osaaminen tuskin koskaan löytyy vain yhdestä ihmisestä. Johtamisen kannalta olennainen havainto oli, että se ei toimi aina edes yrityksen sisällä niin että valitaan parhaat ihmiset tekemään. Sen sijaan hyvän idean tulisi houkutella ihmisiä ympärilleen kuin hunajapurkki. Eri toimijoiden tulee haluta liittyä tarinasi rakentamiseen. Kenen panosta tarvitaan, keitä tähän pitäisi osallistaa mukaan?

3) Nopea kokeilu

Massiivinen ennakkosuunnittelu on out ja pilotointi on in. Uudet ideat olisi saatava nopeaan asiakastestiin. Monessa isossakin yrityksessä oli käytössä roadmap-tyyppinen ajattelu jossa kokeillaan paljon pienillä panoksilla ja opitaan nopeasti. Keskeinen kysymys strategisen idean osalta on: missä ja miten tätä voisi testata, ja sitä kautta jalostaa eteenpäin?

Tällaisilla keinoilla haastattelemani johtajat pyrkivät nostamaan kehitysideoiden osumatarkkuutta organisaatioissaan. Minusta tässä on pointtia ja pohdittavaa meille muillekin: 

  • Vakuutu idean asiakaslähtöisyydestä
  • Pidä huoli että asia jalostuu riittävän monipuolisesti erilaisten keskustelujen ja sparrauksen kautta
  • Pyri nopeaan ja ketterään asiakaspilotointiin




pasi.aaltola(at)jyu.fi
@PasiAaltola
 
 

      2 kommenttia:

      1. Asiakaslähtöisyys,nopea vuorovaikutus sekä pilotointi antavat yritykselle kilpailuedun markkinoilla.

        Yrityksen ollessa aktiivinen asiakaskontakteissaan, kuuntelemalla hiljaisia singnaaleja, sekä ottamalla uusia tuotteita pilotointiin varmistetaan yrityksen kilpailukyky markkinoilla jossa nopea reagointi, sekä aktiivinen kilpailu markkinoista on kova.

        VastaaPoista
        Vastaukset
        1. Juuri näin. Perinteisen investointiajattelun lisäksi olisi varmaan olennaista nähdä myös tämän kaltaisen tulevaisuuden rakentamisen rooli ja arvo.

          Poista