maanantai 11. toukokuuta 2015

Kasvun johtamisen haasteet




EU:n talouskomissaari Pierre Moscovici puhalsi jäätävää tuulta Suomen kevääseen heti toukokuun alussa. EU-komission talousennusteen mukaan Suomen talouskasvu on vuonna 2016 Euroopan heikointa. Ja koska vielä rikomme EU:n budjettikurisääntöjä, niin sakotkin vielä saattavat rapsahtaa. Kasvun ja kasvuun johtaminen näyttäisi siis olevan melkoinen haaste seuraavien vuosien aikana koko Suomen tasolla.


Kasvu ei kuitenkaan synny pelkästään poliittisilla päätöksillä, budjettikurilla ja säästöillä. Kasvu syntyy kasvulla ja sen mahdollistamisella. Suomalaisesta kasvusta kantavat päävastuun Suomen pienten ja suurten yritysten henkilöstö ja heidän innovatiivinen, innostunut, sitoutunut ja tavoitteellinen toimintansa. Tämä toimintakaan ei yksin takaa kasvua. Kasvua täytyy osata johtaa, mahdollistaa.

Halton Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Halttunen tiivistää oman kokemuksensa pohjalta kasvun johtamisen peruspilarit Suomen yrittäjien verkkosivuilla. Halttunen korostaa arvojohtamisen merkitystä ja työntekijöiden sitoutumista yrityksen yhteisiin arvoihin.

Yrityksen toiminnan ja sitä kautta myös johtamisen perustana täytyy olla strategia, johon valinnat ja päätökset pohjaavat. Halttusen mukaan valtaa ja vastuuta on osattava jakaa ja hajauttaa. Tällöin organisaatiosta kehittyy verkostomainen ja verkon solmukohdista muodostuu osaamiskeskuksia. Osaamispääomaa hyödynnetään niin, että yrityksen yksiköillä on kehittämisvastuu oman toiminnan osalta.

Halttunen korostaa myös kehittyneiden ja liiketoimintaa tukevien it-järjestelmien merkitystä verkostomaisesti toimivan yrityksen johtamisessa. Tämä on tärkeää, jotta viestintä ja vuorovaikutus toimisi mahdollisimman hyvin myös etäällä toisistaan olevien työntekijöiden kesken. Johtamista ja sen onnistumista on Halttusen mukaan mitattava sovituilla mittareilla ja ihmisiä täytyy palkita onnistumisista ja hyvistä tuloksista.

Kasvu ja menestys eivät synny missään sattumalta. Kasvu edellyttää toteuttajiltaan jaettua arvopohjaa ja visiota, sitoutunutta ja tavoitteellista toimintaa, tekemisen palkitsevuutta sekä nämä asiat mahdollistavaa älykästä johtamista. Suomen yrityksissä ja suomalaisessa yrittäjyydessä muhivat kasvun siemenet, jotka eivät piittaa jäätävistä tuulista tai synkistä ennusteista.

Laitetaan tuulet ja ennustukset kääntymään, kasvulla!














markku.laajala(at)jyu.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti