keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Itsentuntemuksen kasvaminen ja opiskelijakollegaverkostot vaikuttavinta koulutuksessa


MBA-opintojen vaikuttavuustutkimus
Työelämä ja yritykset tarvitsevat uusia ajattelu- ja toimintamalleja selvitäkseen tulevaisuuden haasteista.Tekesin Finnsight 2015-raportin mukaan työelämän tulevia haasteita lisäävät erityisesti väestömme ikääntyminen, globalisoituvat työmarkkinat, työn muutokset ja ihmisten henkisten voimavarojen riittävyys kuten myös kestävän kehityksen edistäminen ja osaamisen muutokset.
Johtaminen on keskeinen tekijä organisaation menestyksen ja hyvinvoinnin kannalta. Avance MBA kokeneen liikkeenjohdon koulutusohjelmana pyrkii kehittämään opiskelijan omaa ja organisaation osaamista nimenomaan johtamisen näkökulmasta.

Kuinka Avance MBA onnistuu vastaamaan johtamisen kehittämisen haasteisiin? Mikä opinnoissamme koetaan vaikuttavimmaksi ja osaamisen kehittymisen kannalta merkityksellisemmäksi? Kehittääksemme toimintaamme edelleen, selvitimme asiaa viime vuonna MBA-ohjelmastamme valmistuneille suunnatulla kyselyllä.

Vaikuttavuuskyselyn tuloksia

Tärkeiksi johtajana ja johtamisen kehittymisen kannalta koettiin uusien näkökulmien löytäminen tuttuihinkin asioihin, asioiden näkeminen laajemmasta perspektiivistä, tiedollisen annin monipuolisuus sekä oman ajattelun, osaamisen ja toimintatapojen kehittyminen.

Itsetuntemuksen kasvaminen
Merkityksellisemmiksi MBA-opiskelijamme kokivat oman itsetuntemuksen kasvamisen ja itsensä johtamisen kehittymisen. Kehittyminen itsensä johtamisessa nähtiin perustana koko johtamisen kehittymiselle.

Tärkeänä itsetuntemusta kehittävä pidettiin sitä, että opinnot lisäsivät tietoisuutta omista vahvuuksista ja heikkouksista, vahvistivat luottamusta omaan osaamisen ja kehittivät oman toiminnan säätely- ja arviointikykyä.

Myös Mikael Nederström Optio-lehden syyskuun numerossa nostaa itsetuntemuksen johtajan tärkeimmäksi ominaisuudeksi, jopa tärkeämmäksi kuin persoonallisuuden: ”Kun esimiehen minäkuva on linjassa sen kanssa, mitä mieltä muut ovat hänestä, se ennustaa esimiehelle hyvää menestystä työtehtävässään”.

Itsetuntemuksen lisäämiseen yksilön näkökulmasta Avance MBA-opinnoissa keskitytään erityisesti Johtamisen Psykodynamiikka –ohjelmassa ja ryhmän näkökulmasta erityisesti Johtajuus ja yhteisödynamiikka –ohjelmassa.

Verkostot oppimisympäristönä
Verkostot ja vuorovaikutus opiskelijakollegoiden kanssa koettiin tärkeänä voimavarana sekä työhön että opiskeluun. Asioiden jakaminen luottamuksellisesti ”samaa kieltä” puhuvien kanssa koettiin ainutlaatuiseksi mahdollisuudeksi – kaikkea kun ei omassa työyhteisössä voi jakaa.
Opiskeluryhmien avoimuus ja vuorovaikutus pitivät opiskeluilmapiirin innostavana ja antoi oman yrityksen ulkopuolista näkemystä asioihin.  ”Näkemykset laajentuivat, kun ryhmissä eri aloilta olevat ihmiset jakoivat kokemuksiaan ja osaamistaan”. MBA-opintojen aikana syntyi myös ideoita keskinäisistä liikesuhteista.

Oppimistaitojen kehittyminen
Oppimista kuvattiin pitkäaikaiseksi oppimisprosessiksi, jonka aikana saatuja ”oppeja” pystyi soveltamaan ja kokeilemaan suoraan käytäntöön.

Oppimistaitojen kehittyminen koettiin myös tärkeäksi MBA-koulutuksen vaikutukseksi - alan kirjallisuuden lukeminen lisääntyi, tämä päivittää osaltaan osaamista jatkossakin – kirjallisuuden pohjalta kirjoitettujen esseiden kautta myös kirjallinen ilmaisutaito kehittyi. Erityisen merkitykselliseksi koettiin se, että opittiin asettamaan itselle realistiset kehittymistavoitteet ja valitsemaan itselle sopivimmat oppimismenetelmät.

Opintojen vaikutus työhön
Tärkeäksi koettiin, että MBA-opinnot johtavat myönteisiin muutoksiin työssä. Opintojen seurauksena työssä ja organisaatiossa nähtiin myös kehittämistarpeita ja –mahdollisuuksia. Opintojen tiivis kytkentä oman organisaation kehittämiseen koettiinkin erittäin tärkeäksi. Merkitykselliseksi mainittiin myös MBA-lopputyön saama arvostus omalla toimialalla.

Koulutusohjelmien toimivuus

Visiomme mukaisesti pyrimme olemaan arvostettu edelläkävijä vaikuttavien oppimisympäristöjen rakentajana johtajille ja asiantuntijoille. Kaiken kaikkiaan kyselyyn vastanneet opiskelijamme arvostivatkin koulutusohjelmiamme erittäin hyvin toimiviksi. Opintojen henkilökohtaistaminen koettiin myös erittäin hyvin onnistuneeksi. Saamamme kehittämisehdotukset liittyivät erityisesti opintojen aikana muodostuneiden verkostojen toiminnan tukemiseen opintojen jälkeenkin.

Jatkamme edelleen toimintamme kehittämistä visiomme mukaisesti varmistaaksemme, että jokaisella olisi mahdollisuus saada vaikuttavia kokemuksia ja onnistumisen elämyksiä MBA-opintojensa aikana.





 

Kirjoittaja toimii Avance-johtamiskoulutuksessa koulutuspäällikkönä ja työn ohessa suorittaa väitöskirjatutkimusta johtamisen, työssä jaksamisen ja työssä jatkamisen yhteyksistä.


sirpa.koponen(at)jyu.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti