perjantai 13. tammikuuta 2012

Oppiva organisaatio - Jussi Välimaan tapaus

Millainen oikeastaan on oppiva organisaatio ja mitä se vaatii itse kultakin meistä? Oppivan organisaation ydintä täytyy olla taitava ja aktiivinen vuorovaikutus eri toimijoiden kesken. Oppivassa organisaatiossa kehitetään koko ajan innostuksella oppivaa organisaatiota. Oppivassa organisaatiossa jokaisen täytyy koko ajan miettiä: keiden muiden on hyvä nähdä se minkä minä näen?
Nuo kysymykset ovat tuttuja, oppivan organisaation ja osaamisen kehittämisen teemat ovat olleet esillä vuosikausia. Silti nuo teemat eivät ole menettäneet ajankohtaisuuttaan, varmaankin päinvastoin. Meidän tulee tulla koko ajan yhä taitavammaksi oppivan organisaation rakentamisessa. Tämä blogi saattaa omalta osaltaan syventää ja monipuolistaa kuvaa siitä, kuinka paljon on pelissä kun puhumme oppivasta organisaatiosta.  Kyse on erittäin merkittävästä asiasta, organisaatioiden ja Suomen eräästä menestystekijästä, jos nimittäin opimme koko ajan yhä taitavammiksi oppivien yhteisöjen rakentajiksi.
Muutaman päivä sitten Jyväskylän yliopistossa kaikki saivat sähköpostiinsa seuraavan iloviestin:
Koulutuksen arviointineuvosto (KKA) on nimennyt kansainvälisten koulutusohjelmien arviointiryhmän puheenjohtajaksi professori Jussi Välimaan Koulutuksen tutkimuslaitoksesta. Arvioinnin kohteena ovat kaikkien suomalaisten korkeakoulujen kansainväliset koulutusohjelmat. Arviointi toteutetaan tämän vuoden aikana ja tulokset julkistetaan alkuvuonna 2013.

Loistava juttu. On selvää, että professori Välimaa näkee, kokee ja ajattelee asioita, jotka ovat monelle erittäin tärkeitä. Kuinka näkisimme sen osan Jussin näkemästä, joka on meille muille tarpeellista? Niinpä viesti laittoi taas kerran miettimään taitavan ja oppivan asiantuntijaorganisaation toimintaa ja mitä kaikkea se pitääkään sisällään.

Otan esille kolme näkökohtaa (ja pohdintani ei liity Jussi Välimaahan henkilönä millään tavalla, vaan organisaatioiden toimintaan yleensä, samalla Jussin saavutuksesta kertonut sähköposti jossain kohtaa konkretisoi sanottavaani):
1)   Missä tahansa organisaatiossa kuka tahansa, joka kohtaa jotakin merkittävää joutuu miettimään kenelle tämän jaan ja miten. Kuinka usein tätä jakamista tapahtuu ja miten taitavia siinä olemme? Mitä muuten koemme jakamisen arvoiseksi? Oletko esimerkiksi joskus saanut oivalluksen, jota et ole jakanut muille, vaikka ajatuksestasi olisi ollut kovasti hyötyä. Onko organisaatiossasi alkanut tässä kuussa uusia asiakkuuksia tai onko nytkin menossa joitakin asiakaskohtaamisia, joissa on esillä asioita, joita Sinun tulisi tietää? Jussiin liittyen yliopiston toimintamalli oli laittaa sähköposti – on varmaan paljon organisaatioita ja tilanteita, joissa sähköposteja ei liiku ollenkaan, vaikka syytä olisi. Jossakin varmaan koko ajan tapahtuu jotakin, josta Sinun olisi hyvä tietää. Kuinka voisimme nähdä enemmän kuin nyt näemme? Olemmeko näkökapasiteettimme rajoilla, vai voisimmeko nähdä vielä paljon enemmän?

2)   Kuinka sitten pidämme tietomäärän kohtuullisena. Ajatellaanpa, että Jussi päättäisi laittaa kaikki asiaan liittyvät sähköpostit, raportit ja kokousmuistiot kaikille suoraan sähköpostilla tai vaikkapa hän kokoasi materiaalin jonnekin kaikkien katsottavaksi – eikö asia tulisi kuntoon?  Jyväskylän yliopistossakin on henkilökuntaa yli 2500 ja jokainen heistä näkee asioita, joita jokaisen olisi hyvä nähdä. Kaikkien kaikki raportit (ajatukset, oivallukset) olisi hyvä jokaisen lukea koko ajan. Ei onnistu. Kuinka sitten toimitaan – siinä aito haaste oppivalle organisaatiolle. Asiaa ei ainakaan sivuuttaa, vaan jokaisen tehtävä on pyrkiä koko ajan yhä syvempään ymmärrykseen siitä mikä on olennaista, mitä mahdollisuuksia uusi tietotekniikan tarjoaa ja siihen miten olennaisin tieto saadaan sinne missä sitä tarvitaan.

3)   Mikä on se piiri, jota tiedotan? Kysymys on erittäin vaativa. Otetaan taas esimerkiksi Jussin tehtävä ja ne asiat, joita hän luultavasti näkee. Osa asioista kiinnostaa varmaan eri tavoin niitä asiantuntijoita, jotka työskentelevät Koulutuksen tutkimuslaitoksessa, Jussin organisaatiossa. Varmaan muut hankkeeseen liittyvät tahot ja henkilöt ovat myös kiinnostuneita eri tavoin siitä mitä Jussi näkee, kokee ja ymmärtää. Ehkä tämä on myös se piiri, jonka tietotarpeita Jussi tai kuka tahansa vastaavassa tilanteessa toimiva miettii. Varmaan voidaan yleisestikin sanoa, että asiakkuutta, muutoshanketta tai tuotekehityshanketta vetävä on eri tavoin selvillä niistä tahoista, joita asia kiinnostaa ja hän myös pitää eri tavoin nuo tahot kuviossa mukana ja tietoisina asioista. Mutta usein on vielä valtava joukko muita ihmisiä ja tahoja, joiden ehkä myös olisi hyvä nähdä ja ymmärtää ainakin osa siitä, mitä johonkin hankkeeseen liittyy.

 Esimerkiksi Jussin hankkeessa on varmaan jotakin, joka koskee ainakin joltakin osin jokaista Jyväskylän yliopistossa toimivaa. Eikä piiri rajoitu edes omaan organisaation, myös muissa yliopistoissa ja oppilaitoksissa on varmasti henkilöitä joiden olisi hyvä nähdä osa siitä mitä Jussi näkee ja näitä henkilöitä on paljon eri tehtävissä: tutkijoita, opettajia opiskelijoita. Itse kullakin heistä omia tavoitteita ja suunnitelmia, joihin Jussin näkemät asiat voivat liittyä. Ja onhan myös ilman muuta niin, että kansainvälinen toiminta ja koulutus eivät ole pelkästään yliopistojen asia, vaan se koskettaa laajalti yhteiskunnan eri toimijoita ja tahoja.
Mistä kerron, miten ja mitä kerron sekä keille kerron – siinä oppivan organisaation ydinkysymyksiä.

Tämän blogin myötä toivotan parasta menestystä professori Jussi Välimaalle tärkeään tehtävään ja kiitos kun tarjosit virikkeen myös tähän blogiin. Ja olemme muuten kaikki samassa veneessä eli väistämättä koko ajan mietimme ja ratkomme sitä mistä kerromme, miten ja mitä kerromme sekä keille kerromme. Vaativia kysymyksiä, ehkä liiankin vaativia kysymyksiä, mutta suunta on tärkeä. Olemmehan tänään taitavampia kuin eilen?
P.s. Tähän blogiin tarpeellinen taustatieto on, että en tunne professori Jussi Välimaata henkilökohtaisesti. Samalla  Jussin hanke tuntuu hirmuisen kiinnostavalta, vaikka työskentelen organisaation ihan eri puolella ja ihan erilaisissa tehtävissä. Niinpä blogin taustaa kuvaava case ja tilanne on aito.
Ari Manninen
ari.manninen(at)jyu.fi

2 kommenttia:

  1. Innostavaa pohdintaa. Tässäpä ajatusleikki kaikille: mitäs jos vaihdamme blogin otsikkoon oman nimemme Jussin tilalle?

    Blogi kannusti kivasti miettimään mikä on oma roolimme organisaatiomme oppimisrakenteissa, miten tehdä työtä? Iso juttu, mutta luulen että sosiaalinen media viisaasti käytettynä on ehdottomasti osa ratkaisua, välinemielessä. Sen logiikka vastaa noihin Arin esiin nostamiin kysymyksiin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Pasi.
    Pasin kommenttia lukiessa tulee mieleen sanan käyttö presidentin vaaleissa. Ottamatta mitenkään poliittisesti kantaa, niin korvaan jäävä ilmaisu on Paavo Lipposen usein käyttämä: Tästähän on kysymys. Tuo ilmaisu on mainio silloin kun se osuu asian ytimeen.
    Pasin kommentista voisi sanoa: Tuostahan juuri on kysymys.
    Aurinkoisia talvipäiviä.
    Ari Manninen

    VastaaPoista